
Aluksi minut valtasi järkytys ja kauhu. "Ei mulle voi tapahtua näin!" takoi mun päässäni ensimmäsiet päivät. Ja "Yök, se yrittää haistella mua..". Mutta parin ensimmäisen päivän jälkeen alkoi tiiviimpi tutustuminen tähän uuteen tulokkaaseen, kun tajusin että eihän se mua syö ja muutenkaan niin kauheen paha ole. Loppujen lopuksi sain aika kivan leikkikaverin. :)
Outoja juttuja se kyllä kans tekee. Esim. se hommailee tarpeensa *kuiskaus* sisälle lattialle. En tajua, mut kai se vaan on sen tapa.. Ei tykkää ulkona merkkailla.. Vissiin..
Wilman kanssa on kiva riehua ja painia. Välillä leikki äityy aika rajuskikin ja tämmönen herkkä meikäpoika tahtoo jäädä kakkoseksi. Tai siis mähän vähän annan sille niinkun ylivoiman ettei tuu paha mieli pienelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti